Otsalampun alla: Eka viikko check

Päivä 1

Banjulin lentokentällä ruikattiin kaikille käsidesit käteen ja mitattiin lämpö. Pääsin läpi. Myös passintarkastuksesta, vaikka viisumiasia kuumotteli. Sain 21 päivän leiman eli jossain vaiheessa suuntana Immigration Office. Matkatavarat, joiden mukana pysymiseen en uskonut hetkeäkään, tulivat myös.

Kyyti odotti kentällä ja mulle varattu asumus oli iloinen yllätys eli kaksio omalla kylpyhuoneella.

Sähköt katkesivat illaksi, satoi kaatamalla eikä puhelin toiminut. Söin perheen kanssa pimeässä illallista. Oli aika epätodellinen olo.

Päivä 2

Heräsin kun tää eksoottinen kaveri

kolkutteli asunnon oveen. Nykyään käy jo vähän sääliksi, koska se luulee ilmeisesti löytäneensä kumppanin ovesta, joka on peililasia.

Aamupäivästä sain kyydin Network Against Genderbased Violence in Gambia–verkoston toimistoon. NGBV:n kautta on järjestynyt mun harjoittelu ja asunto. Vuokranantaja Haddy on verkoston projektikoordinaattori. Toimistolla tapasin Fallon, joka koordinoi mun harjoittelua. Fallon t-paidassa lukee ”Stop early and child marriages”.

Sain gambialaisen liittymän, mutta netti on poikki on koko Gambiassa lauantaihin asti. Onpa afrikkalaista, ajattelin.

Päivä 3

Lähdin ekaa kertaa liikkeelle taksilla, onneksi naapurin poika oli värvätty mun saattajaksi. Taksit kulkee tiettyjä välejä ja niihin hypätään kyytiin tienvarresta. Henkilöautoihin otetaan 4 matkustajaa, mutta sitten on pakuja joiden takatilaan on pultattu penkit ja niihin mahtuu 14-22 matkustajaa. Taksit on kaikki aika rähjäisiä, peilejä puuttuu, tuulilasi on täynnä kuvia ja rihkamaa ja mitä lie, penkeistä tulee täytteet ulos. Mutta halpoja ne on.

Ensimmäisten taksimatkojen jälkeen ajattelin, etten ikinä voi kulkea yksin täällä.

A. Mä en tiedä missä mä oon, missä mä asun tai mihin mun pitäisi mennä.

B. Kaikkialla näyttää samalta ja teillä ei ole nimiä.

C. Ei ole karttaa, ei nettiä, eikä suuntavaistoa.

Keskiviikkona oli listalla tutustuminen seuraaviin paikkoihin Fallon kanssa:

-Edward Francis Small Teaching Hospital

-Department of Social Welfare

-Gender / Child Welfare Police Unit

-Shelter for Children and Home for the Elderly

Lopputuloksena 4 x pikavisiitti: nopea esittely kohteen toiminnasta, mut esiteltiin joka paikassa n. 10 ihmiselle, joista en muista enää yhtäkään, joka paikasta oltiin myöhässä, koska aikataulut oli järjettömiä. Todella afrikkalaista, ajattelin. Kaikki oli hirveän ystävällisiä ja toivottivat tervetulleeksi uudelleen milloin vaan.

Päivät 4-7

On kurjaa olla täysin riippuvainen muista. Asuinpaikka on vähän syrjässä ja joka kerta kun ollaan lähdetty täältä autolla mennään eri reittiä, haetaan joku jostain ja viedään jotain jonnekin. Lisäksi on ollut niin kuuma ettei jaksa lähteä mihinkään kävellen tai sataa niin paljon, ettei halua lähteä mihinkään kävellen. Pimeä tulee jo seitsemältä, joten illat on aika pitkiä ja meenkin 21 jälkeen nukkumaan yleensä. Onneksi on lukemista. Luin uusimman Mielensäpahoittajan ja kirjan, jossa suomalainen mies matkusti Afrikan läpi lännestä itään. Tosi paljon eläydyin jo sen kohtaamiin vastoinkäymisiin näin viikon kokemuksella.

Opin myös liikkumaan pikkuhiljaa. Ensin opin, missä on lähikylä eli tori ja minimarket. Heti helpotti, voin mennä johonkin itsekseni! Sitten meninkin jo rohkeasti yksin taksiin ja pääsin perille oikeaan paikkaan. Lauantaina keräsin rohkeuteni ja lähdin yksin pääkaupunkiin Banjuliin. Sinne pääsee 2:lla taksilla ja matka ei ole kuin ehkä 20 kilometriä, mutta kestää 1,5 tuntia. Se on myös mun työmatka ensi viikosta eteenpäin kun harjoittelu alkaa. Onneksi aamuisin ei ole kovin kuuma. Eilen paloin. Nyt mulla on punainen kauluri. Koska ei tää päiväntasaajan aurinko varmaan polta!?

Vieläkin aika epätodellinen olo. Gambia. 3 kuukautta. Huhhuh. Mutta siistiä. Kyllä tää tähän mennessä peittoaa Suomen syksyn ja Diakin 6-0.