Saturday, 27 September 2014

Synnytysosasto ja kuun viimeinen lauantai


Mun suunnitelma oli lähteä tänään ensimmäistä kertaa rannalle ja ehkä etsiä joku hotelli, joka päästäisi mut uima-altaalle. Mutta selvisikin että Gambiassa kuun viimeinen lauantai on hallituksen päätöksellä pyhitetty katujen siivoamiselle: kaikki kaupat ja virastot yms. on suljettu klo 13 asti, julkiset eivät kulje ja kansalaisten on tarkoitus siivota lähiympäristöään. Siivouspäivään osallistuminen ei ole kuulemma kovin suosittua, moni tekee Gambiassa 6-päivästä työviikkoa ma-la ja ihmisillä on omatkin asiat hoidettavana. Ehdottaisin hankkimaan kaduille esim. roska-astioita, joihin roskat voisi heittää ja siivoaminen helpottuisi. Gambiassa suunnitelma on lisätä toinenkin lauantai siivouspäiväksi.


                                                           

Maanantaina aloitin harjoittelun. Menin sairaalaan puoli yhdeksältä ja odotin 2 tuntia lääkäriä, jonka kanssa oltiin sovittu tapaaminen. Tähän mennessä olen oppinut, että AINA pitää olla mukana kirja tai ristikkolehti tms. ajanviete, sillä odottaminen on lähes jatkuva tila. Kuitenkin pääsin aloittamaan harjoittelun synnytysosastolla. Työvaatteet oli luvattu sairaalasta, mutta niitä ei ollut, joten pyörin 5 päivää osastolla omissa vaatteissa ainoana valkoisena. Kukaan ei esitellyt mua potilaille, pohdin mitä mieltä itse olisin, jos olisin synnyttämässä ja siinä olisi joku random ulkomaalainen pällistelemässä vieressä.

Potilas on muutenkin aika kurjassa asemassa. Kivunlievitystä synnytyksessä ei käytetä, sillä naisen on hyvä tuntea synnytyksen tuskat. Yksi kätilö totesi väheksyvään sävyyn, että Suomessahan käytetään kipulääkitystä ja yleinen mielipide vaikutti olevan, että kivunlievitystä ei käytettäisi, vaikka resurssit riittäisivät. Itse olen tämän viikon jälkeen onnellinen, että Suomessa saa valita. Kivun lievittämiseen ei myöskään ohjattu minkäänlaisilla asentohoidoilla tai hengitysharjoituksilla, synnyttäjän oli turha haaveilla minkäänlaisesta psykososiaalisesta tuesta, mikä on mun mielestä pahempi kuin lääkkeettömyys. Potilaiden kohtelu oli todella ikävää seurattavaa. Yritin siinä sitten hymyillä rohkaisevasti ja empaattisesti vieressä, mutta luulen, että empaattinen hymy jäi ”kuka helvetti toi on?” –pohdinnan alle. Kätilöiden ja lääkäreiden kommunikaatio (lue huutaminen) synnyttäjille oli tälläistä:
”Tämä ei ole sun ensimmäinen lapsi, kyllähän sä tiedät miltä se tuntuu!”
”Mulla on parempaakin tekemistä, lähden, jos et nyt ala ponnistaa!”
”Mä teen tässä kaiken työn sun puolesta, joten älä huuda!”

Mutta henkilökunta on myös ammattitaitoista ja tekee työtään säälittävän pienillä resursseilla, kurjissa olosuhteissa ja palkalla, jolla tuskin elää, eli pisteet siitä. 

Network Against Genderbased Violencen yksi tehtävä on kouluttaa henkilökuntaa, kuten hoitajia, poliiseja ja sosiaalityöntekijöitä, miten kohdata väkivaltaa ja kaltoinkohtelua kärsineitä naisia. Tällä viikolla aloin ymmärtää, kuinka paljon tekemistä siinä on.



                                                                 Siinä sitä synnytetään.

 Tähän samaan petiin laitetaan kaikki vastasyntyneet. Tuoreille äideille ei yleensä näytetty vauvaa, vaan se vietiin suoraan pesuun ja petiin. Maksimissa siinä oli 4 kääröä, yhden raukan naama oli liiskaantunut lasia vasten. Lääkärit ja hoitajat eivät kiinnittäneet vauvoihin pahemmin huomiota sen jälkeen, kun ne olivat terveinä syntyneet. Mä kävin melko usein ihastelemassa niitä ja tarkistamassa, että onko ne vielä hengissä. Babyt makoili lämpölampun alla ja huusi nälkäänsä kunnes omainen tuli hakemaan ne ja vei äidille, joka oli siirtynyt toiselle osastolle. Siinä sitten huudeltiin ympäriinsä, että mikä näistä vauvoista oli kenenkin.



 Ostin itselleni synttärilahjaksi RenPinit.

Oon juonut 2 viikkoa nescafeta mustana ja eilen päätin unohtaa sähkökatkot ja kaupan 30 asteen lämpötilan. Tuntuu dorkalta ostaa täällä saksalaista maitoa. Anyway, aamukahvi maidolla, elämänlaatu parani parilla pykälällä samantien. 

Mihin menee näiden lehmien maito?

No comments:

Post a Comment