Random facts about Gambia

Might include some fiction since it's based only on my own experiences.

Työnteko. Eroaa aikalailla suomalaisesta aikataulutetusta sykkimisestä. Esimerkkinä sosiaalityöntekijät mun harjoittelupaikassa. Työaika alkaa klo 8, töihin tullaan siinä 9 hujakoilla, heti perään tuleekin yleensä siivooja, joten toimisto tyhjäksi ja ulos istuskelemaan lakaisun, moppaamisen ja lattian kuivumisen ajaksi. Sitten alkaakin olla jo aamupalan aika. Lähikiskalle ostamaan tarpeet, kuorimiseen, pilkkomiseen ja keittelyyn hurahtaa helposti tunti. Tätä rataa jatkuu koko päivä. Joinain useimpina päivinä musta tuntuu, että koko päivänä ei ole tehty mitään työnkuvaan liittyvää.

MUTTA. Edellämainittu on vain niiden etuoikeus, joilla on vakioduuni. Iso osa ihmisistä työllistää itse itsensä ja siinä paikalliset onkin todella luovia, kekseliäitä ja ahkeria ja tekevät työtä aamusta yöhön. Kerran näin tyypin, joka kaupitteli kolmea noin 10 kpl:n topspuikkonippuja. Wau.

Lähdenpä tästä kaduille kaupittelemaan 4 paria housuja.

Tässähän on kaikki, mitä tarvitsee autopesulan perustamiseen. Huom. kyltti.

Yksi nainen mainosti mulle manikyyri-/pedikyyripalveluaan ja lähti lopuksi hakemaan korttiaan, jos joskus muutan mieleni.

Polttopuita myydän noin 5 halon nipuissa. Hiilikauppa on myös hyvä bisnes, niitä tulee ehkä 10 palaa pussiin.

 

 

Tämä  on Umi-nimisen tytön puutarha mun naapurissa. Se kertoi, että kun ei ole koulua/työtä niin se laittoi kasvimaan tyhjälle tontille, on munakoisoja, papuja, tomaatteja ja vaikka mitä.

Kotiäideillä on yleensä sivutyönä myydä ruokaa, välipaloja tai hedelmiä kaduilla, koulujen liepeillä tai oman kotiportin edessä. Katukeittiön lämmin kotiruoka maksaa about 25 dalasia (50 senttiä), vrt. ravintolat, joissa halvimmat annokset lähtee yleensä 250 dalasista. Lisäksi myydään paljon jauheesta valmistettua mehua, joka pakataan pieniin pusseihin ja pakastetaan, kappas mehujää. Hintaa 5 dalasia.

Tästä pöydästä ostan usein aamupalaleivän väliin herkullisia papuasioita. Ensin ostetaan leipä naapurikiskasta.

 

Ebe, paikallinen bouillabaisse, 5 dalasin kupillinen pussiin, kulmasta purastaan pala pois ja ääntä kohti.

Toki sinnikkyys on usein todella raivostuttavaa. Perjantaina kävin ”vähän kangaskaupoilla” ja löysin aivan ihania juttuja, joita varten piti lähteä nostamaan rahaa. Siinä kävelymatkalla automaatille seuraan liittyi Lamin, joka kovasti halusi olla mun ystävä ja ”just nice to be nice”, ehdotti kivasti että kaipaan varmasti kylmää juomaa naapuribaarissa, josta kieltäydyin ja kun se siinä aikansa oli mua saattanut niin sanoin, että nyt riittää, mä menen tuonne niin mene sä jonnekin muualle. Nostin rahat ja lähdin kävelemään takaisinpäin niin Lamin lyöttäytyy taas juttusille, jos haluaisin mennä katsomaan sen kauppaa. Kerroin, että en halua, olen ostokseni tehnyt, enkä enää ikinä ole tulossa markettiin ja arvostaisin suuresti jos hän jättäisi minut rauhaan. Siinä vähän aikaa sitten jatkettiin keskustelua kunnes pääsin jatkamaan matkaa ja ostamaan kankaat. Kangaskaupalta lähdin taas takaisinpäin niin KUKAS SE SIINÄ?! Lamin kovasti kyseli jos nyt haluaisin katsastaa hänen kauppansa. Totesin, että minusta olisi mukavaa, jos hän lakkaisi seuraamasta minua. Hetken jankkaamisen jälkeen pääsin taas jatkamaan matkaa kohti kotia. Melkein pääsin taksiin asti, kun vielä kuului ”Maria, this is my shop, come and have a look! Maria, Maria, Maria!”.

 

Aina kun hermo on mennyt turhan sinnikkäisiin seuraajiin pahiten, jostain tupsahtaa avuliain ja ystävällisin gambialainen, johon suhtaudun, hermojen ollessa jo melko kireällä, epäilevästi ja epäystävällisesti ja jälkeenpäin vihaan itseäni. Niin kuin perjantaina kun olin päässyt taksiin. joka vielä odotti täyttymistään, joku tuli kolkuttamaan auton ikkunaan, olin ihan että hei, nyt mä en enää jaksa ketään enkä mitään. Niin, sehän halusi kertoa että mun mekon liepeet roikkuu oven välistä auton ulkopuolella.

Kävellessä kadulla tuntuu, että kellään ei ole kiire mihinkään. Olen kerran nähnyt yhden miehen juoksevan täällä puku päällä eli se oli tuskin lenkillä. Kävelytahti on myös kovin rauhallinen, aluksi mä menin täällä ihan maantiekiitäjänä, mutta kaikkea sitä oppii. Ei kannatakaan kävellä kovin lujaa kun aurinko hellii neljälläkymmenellä asteella. Nykyään mun vauhti on sellainen, että tullaan varmaan Toton kanssa hyvin toimeen.

Toisaalta vaikka ihmiset tallustelee hitaammin niin ne ei kyllä pysähtelekään turhan takia. Täpötäysissä marketeissä, joissa epätasaiset käytävät on täynnä huteria pöytiä, erilaisia tornirakelmia esim. sipuleista, tavaroita kanniskellaan tarjottimilla tai ämpäreissä päänpäällä, täyteen lastatut kottikärryt puskevat tietään läpi ihmisjoukon. Kukaan ei ikinä pysähdy väistämään. Kaikki vain jotenkin soljuu toistensa ohi ja mikä kreisimpää, kaikki pysyy pystyssä. Koska mun automaattinen reaktio on yleensä pysähtyä niin se aiheuttaa selvästi enemmän vaaratilanteita. Sitä paitsi on kovin vaikea liittyä takaisin ihmisvirtaan.

Yksi huikea osoitus kaiken kiireettömyydestä on tee. Täällä juodaan paljon pussiteetä, mutta lisäksi keitellään mintulla ja (järjettömällä määrällä) sokerilla maustettua vihreää teetä pienen pienessä pannussa pienen pienessä hiiligrillissä. Ensin tee kuumennetaan kiehuvaksi (hiilillä ottaa aikansa), sitten sitä haudutellaan melko pitkään, seuraavaksi sitä kaadetaan lasiin ja takaisin pannuun edestakaisin hyvä tovi. Sitten taas haudutellaan pannussa. Seuraavaksi kaadellaan teetä lasista lasiin, edestakaisin kunnes siihen muodostuu sopiva vaahtokerros. Ja tadaa, lopputuloksena 2 pienen pientä lasillista teetä. Ja eikun alusta.

 

Teenkeitolle on myös tyypillistä käyttää sen järjettömän kuuman pannun suojana joko papaijapuun lehteä tai pientä pahvinpalaa, joka saadaan teerasiasta.

 

 

 

 

 

 

Naiset ja niiden ihanat vaatteet ja asusteet. Ja tapa kantaa asioita pään päällä. Ja lapsia selässä kantoliinassa. Lapsia kannetaan selässä siihen asti kunnes ne kävelee itse. Pienten vauvojen niskaa ei ole tapana tukea. Sieltä liinasta niiden päät roikkuu miten sattuu ja sairaalassakin vastasyntyneitä nosteltiin esim. nilkasta ja ranteesta tai molemmista nilkoista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pukeutuminen on täällä aika vapaata ja hauskaa on kuinka sulassa sovussa ihmiset kulkee vähän perinteisimmissä asuissa ja länkkärivaatteissa.

 

Tapalapasta

Olin jo ehtinyt hehkuttaa, että oon selvinnyt terveenä täällä koko reissun kunnes tuli torstai. Sairastaminen on kurjuutta missään muualla kuin kotona, jossa voi vaan käpertyä sängyn pohjalle tai vessan lattialle sikiöasentoon ja vaatia muita hakemaan kaupasta jaffaa ja muuta olennaista. Ulkomailla tulee äkkiä ikävä äitiä. Mulla kävi kyllä hirveä säkä että perjantaina kun nukuin noin 20 tuntia vuorokaudesta, ei ollut YHTÄKÄÄN sähkökatkosta, joten sain sentään potea tuulettimen alla. No, mutta koska tauti ei ole vielä mennyt kokonaan ohi niin tänään kävin hakemassa antibiootit lääkäristä. Jotenkin ei yllättänyt, että Ifin antamat puhelinnumerot yhteistyölääkärille ei toimineet ja jotenkin oon melko varma, että ehkä täältä päästä on unohdettu ilmoittaa uudet yhteystiedot. Ei myöskään yllättänyt, kun yhteistyölääkäriin pitäisi päästä ilmaiseksi ja ne velottaa sitten Ifiä itsekseen, että sekään ei ollut mahdollista.Mulla ei ole aikaa sairastaa kun täällä oloa on jäljellä vain 3 viikkoa, joten ajattelin olla välittämättä taudista sen kummemmin.

Järkyttävä aamiaisantikliimaksi tapahtui lääkärin jälkeen, menin ravintolaan ja tilasin toastin aamiaiseksi ja se oli jotain kamalaa makeaa banaanileipää. Mun haaveilema länkkäriaamiaisunelma sirpaleina. Jyrsin sieltä välistä sitten sulanutta juustoa. Ruokahalu ei tosin ole kovin hyvä, joten kestin tän juuri ja juuri ilman itkupotkuraivareita.

Oikeastaan outoa, ettei ole tullut ruokamyrkytystä, tai mikä onkaan, aiemmin. Syön lähes joka päivä töiden jälkeen ja illallisen kotona mun hostiperheen kotiapulaisen laittamaa ruokaa. Mä en edes tiedä, missä ne pitää niiden kylmää kaipaavia tarvikkeita, sillä jääkaapissa ne ei ole. Lisäksi aika huoletta syön kaikenlaista katuruokaa. Gambialainen ruoka on tosi hyvää (pettymykset tapahtuukin noissa loistavissa international cuisine-rafloissa.) Vaati aluksi hieman totuttelua, mutta nyt mä oon jo ihan fani. Kaikki ruoka syödään valkoisen riisin kanssa. Tai joskus valkoisen leivän kanssa. Ja kaikki ruoka on aika tai tosi mausteista. Sipulia on kaikessa mukana, en suosittele Gambiaa, jos ei diggaa näkyvästä sipulista. Ja kaikki ruoka viimeistellään maggikuutiolla.

 

Maggin sloganit Real Star Real MAGGI Real Woman tai With MAGGI every woman is a star vetoaa joka feministiin.

Aamiaiseksi paikalliset syö patonkia, jota myydään kaikissa kojuissa kaikkien katujen kulmissa. Patongin väliin laitetaan majoneesia tai voita. Lisätäytteitä on ketsuppi, peruna, keitetty/paistettu muna, sipuli, sardiini, säilykeliha, keitetty spagetti, kana, liha, pavut... Patonkiin ripotellaan kans maggikuutio viimeistelyksi. Yhden patonkityypin nimi on tapalapa, se on mun lempisana. Patongit on hyviä, oon kokeillut melkein kaikkia, paitsi sitä mihin tulee vaan perunaa ja majoa tai spagua ja majoa. En suosittele kohdetta myöskään hiilarittomille. Sitten joskus viikonloppuisin mun perhe tekee puurontyyppistä, mutta siihen tulee todella paljon sokeria ja banaani- tai exoticfruitesanssia.

Perusbrekkarileipä, väliin majoa, ketsuppia, kanaa ja ranuja.

Tietyillä viikonpäivillä on omat ruokansa. Maanantaisin on domodaa eli maapähkinäkastiketta ja perjantaisin sellaista kuivattu kala-papu-pähkinä-riisi –seosta. Se maistui musta aluksi ihan akvaariokalojen ruoalta, mutta nykyään sekin on jo aika hyvää. Kalaa syödään tosi paljon. Siinä on tosi paljon ruotoja, mutta niihinkin tottuu. Sitten on kaikkia eksoottisia kasviksia kuten kassava, bitter tomato ja okra.

 

Sunnuntairuokaa benechin-riisiä tehtiin yhtenä sunnuntaina vähän isommalla liekillä hyvin melasniemihenkisesti.

On kyllä ihan parasta, että päädyin perhemajoitukseen, koska a)olisi tosi yksinäistä muuten b)en varmasti oppisi läheskään niin paljon gambialaisesta elämästä c) mun perhe on hirveän mukavia d)saan syödä kotona joka päivä tekemättä itse ruokaa. Oon välillä keittänyt kaurapuuroa ja kananmunia ja kahvia ja siihen rajoittuu mun keittiönkäyttö viimeisen kahden kuukauden ajalta.

 

Tommin kaa syötiin kerran paikallisessa lounasravintolassa. Kovin kuvauksellisia ruoat ei ole. Mutta muoviastiat onneksi on värikkäitä.

Paikalliset syö yhteiseltä vadilta ruoan. Kotona mulle laitetaan aina oma lautanen, mutta joskus jos jään harkkapaikkaan syömään niin pääsen yhteisille apajille. Se on oikeastaan tosi kätevää tiskin kannalta. Kaikki ruoka syödään lusikalla tai käsin.

 

Kalapullia ja palmuöljykastiketta, jossa pastaa seassa. Riisin kanssa tietenkin.

Mitään jälkkäreitä täällä ei ainakaan arkena harrasteta, mutta teehen tai kahviin laitetaan lusikkakaupalla sokeria. Samoin paikalliset wonjo- ja baobabmehut on hullun makeita. En ymmärrä miten paikalliset on kuitenkin tosi laihoja. Monien hampaiden kunnossa näkyy ehkä sokerin määrä. Tai sitten se, että iso osa ihmisistä käyttää hampaiden puhdistukseen sellaista puutikkua.

Muun hyvän ruoan lisäksi tämä on maapähkinöiden luvattu maa. Maapähkinöitä voi myös ostaa kaikista kadunkulmista, niitä myydään kuorineen paahdettuina, keitettynä tai raakoina. Paahdetut on just jees. Ja peanutbutter. Puhuttiin just Tommin kanssa, että peanutbutterista on muodostunut ehkä peruselintarvike meidän keittiöön (perhe pullean skypekeskustelut on usein juuri näin syvällisiä). Peanutbutter on myös herkullista kaurapuurossa perinteisen voisilmän sijasta höystettynä banaanilla. Myös banaanit on täällä herkullisia.

Gröt

Avautumista

Aloitin täällä uudessa paikassa harjoittelun vajaa kolme viikkoa sitten. Harjoittelupaikka on Shelter for children, missä asustaa väliaikaisesti (useita kuukausia monet kuitenkin) kaikenikäisiä lapsia, osa on huostaanotettuja kaltoinkohtelun ja väkivallan takia, osa hylättyjä, osa karanneita ja muitakin syitä löytyy. Shelterissä on vauvapuoli ja isompien lasten puoli. Vauvapuolella on tällä hetkellä 7 vauvaa/taaperoa ja 1 vauvantasolla oleva kehitysvammainen poika, uusin ja nuorin tulokas saapui tällä viikolla, poikavauva, arviolta 1-2 kk ikää, äiti oli antanut lapsen jollekin sivulliselle ja sanonut palaavansa kohta, eikä sitten palannutkaan. Aika sydäntäsärkevä paikka. Mihin olin varautunutkin. Mihin en ollut varautunut oli paikallinen lastenhoitotyö. Mä aika paljon inhoan sitä henkilökuntaa välillä. Shelterin työntekokulttuuri ärsyttää koska mun näkökulmasta se ei ole työntekemistä juuri ollenkaan. Hoitajat lähinnä letittää toistensa hiuksia ja nukkuu (koska kyllähän kuuden tunnin työvuorossa on hyvä ottaa torkut) ja muuten vaan hengailee keskenään. Nämä lapset ansaitsisivat mun mielestä kaiken huolenpidon ja rakkauden mitä henkilökunnalla on mahdollisuus antaa perheen puuttuessa, joten vähintä mitä hoitajat voisi tehdä olisi pitää niitä sylissä siinä muita juttuja puuhastellessa. Mutta ne viettää aikansa lähinnä sängyissään, etenkin tietyt vauvat tuntuu jäävän ilman huomiota. Ei ne hoitajat kuitenkaan mitään monstereita ole, paljon on kulttuurieroa, täällä lapsi on arkisempi asia kuin Suomessa, ne lapset kasvaa vähän siinä sivussa, eikä niin huomion keskipisteenä. Mutta tämä kaikki sai mut pariksi viikoksi huonolle fiilikselle ja siitä seurasi, että monet muutkin asiat, tavat ja ihmiset täällä ärsytti suhteettoman paljon.

Käyn aika paljon keskustelua itseni kanssa, että onko väärin varastaa vauva, jos olisi mahdollisuus tarjota sille parempi elämä. Ja jos pitäisi sitä varten lahjoa joku niin onko se ihmiskauppaa. Ja mistäköhän saisi vauvalle passin?

Nyt on helpottanut ja oon taas tyytyväinen täälläoloon. Shelterin hoitotyö pistää usein vihaksi edelleen, mutta mä yritän tehdä siellä itse jotain hyödyllistä ja olla välittämättä ihan joka jutusta, koska kaikkea ei voi muuttaa. Yritän muuttaa kuitenkin jotain. Vaikea ollut ottaa puheeksi  mun huomioimat asiat, (hei, musta te teette kaiken päin helvettiä, no offense) mutta oon saanut suuni auki ja sovittiin esimerkiksi että teen niille jonkinlaisen basic babycare -oppaan (esim. jos vaipassa on kakka se tulee vaihtaa). Tähän yritän saada mukaan sitten head nurset, jotka voi auktoriteetillaan koulia nuorempiaan. Lisäksi isompien lasten kanssa, jotka myös on säälittävän hellyydenkipeitä, aloitin käsienpesuohjauksen ennen ruokailua ja lisäksi yritän puuhailla niiden kanssa aina jotain kun vauvoilta kerkeän. Ja siis kovin mukavaahan on hoitaa päivät pitkät lapsia, jotka on niin onnellisia kaikesta huomiosta.

Se siitä avautumisesta. Muuten täällä on edelleen kuuma, edelleen sähkökatkoja harva se päivä. Mä aloitin paikallisen kielen, wollofin, opiskelun kerran viikossa, mikä on nastaa ja melko toivotonta. Mutta kivaa, että on joku harrastus. Täällä on kuitenkin aika vähän tekemistä vapaa-ajalla. Onneksi Tommi toi mulle vinon pinon kirjoja, lisäksi on kaikenlaisia koulujuttuja joita yritän puurtaa. Välillä on jotain sosiaalista elämää, tänään tapaan ruotsalaisen mimmin, jonka pomo on mun kanssa samalla kielikurssilla ja yhdisti meidät. Vähän kuin sokkotreffit. Välillä on pakko pestä pyykkiä. Mutta vasta kun on ihan pakko, koska nyrkkipyykkäys. Koska jos vaate on vaan vähän tunkkaisen hajuinen niin ei se kylllä mun pesemänä siitä kauheasti raikastu. Mun hostperheen kotiapulainen lakaisee ja moppaa koko talon joka päivä ja sitten vähän sieltä täältä tarvittaessa pitkin päivää ja mä poden huonoa omaatuntoa koska siivoan mun asumuksen about sitten kun hämähäkin seitit alkaa tarttumaan jalkoihin. 

Loppuun sekalaisia kuvia:

Lihamies.

Täällä pelataan jalkapalloa aika paljon. Mun lähikentällä on auringonlaskun aikaan aina monta eri jengiä pelaamassa.

Tämä on jotenkin tosi kiva kerrostalo mun työmatkan varrella.

Mä haluaisin todella paljon tietää, mitä tuolta hökkelistä löytyy, kun sen suojaamiseen on käytetty tälläinen määrä rautalankaa.