Tapalapasta

Olin jo ehtinyt hehkuttaa, että oon selvinnyt terveenä täällä koko reissun kunnes tuli torstai. Sairastaminen on kurjuutta missään muualla kuin kotona, jossa voi vaan käpertyä sängyn pohjalle tai vessan lattialle sikiöasentoon ja vaatia muita hakemaan kaupasta jaffaa ja muuta olennaista. Ulkomailla tulee äkkiä ikävä äitiä. Mulla kävi kyllä hirveä säkä että perjantaina kun nukuin noin 20 tuntia vuorokaudesta, ei ollut YHTÄKÄÄN sähkökatkosta, joten sain sentään potea tuulettimen alla. No, mutta koska tauti ei ole vielä mennyt kokonaan ohi niin tänään kävin hakemassa antibiootit lääkäristä. Jotenkin ei yllättänyt, että Ifin antamat puhelinnumerot yhteistyölääkärille ei toimineet ja jotenkin oon melko varma, että ehkä täältä päästä on unohdettu ilmoittaa uudet yhteystiedot. Ei myöskään yllättänyt, kun yhteistyölääkäriin pitäisi päästä ilmaiseksi ja ne velottaa sitten Ifiä itsekseen, että sekään ei ollut mahdollista.Mulla ei ole aikaa sairastaa kun täällä oloa on jäljellä vain 3 viikkoa, joten ajattelin olla välittämättä taudista sen kummemmin.

Järkyttävä aamiaisantikliimaksi tapahtui lääkärin jälkeen, menin ravintolaan ja tilasin toastin aamiaiseksi ja se oli jotain kamalaa makeaa banaanileipää. Mun haaveilema länkkäriaamiaisunelma sirpaleina. Jyrsin sieltä välistä sitten sulanutta juustoa. Ruokahalu ei tosin ole kovin hyvä, joten kestin tän juuri ja juuri ilman itkupotkuraivareita.

Oikeastaan outoa, ettei ole tullut ruokamyrkytystä, tai mikä onkaan, aiemmin. Syön lähes joka päivä töiden jälkeen ja illallisen kotona mun hostiperheen kotiapulaisen laittamaa ruokaa. Mä en edes tiedä, missä ne pitää niiden kylmää kaipaavia tarvikkeita, sillä jääkaapissa ne ei ole. Lisäksi aika huoletta syön kaikenlaista katuruokaa. Gambialainen ruoka on tosi hyvää (pettymykset tapahtuukin noissa loistavissa international cuisine-rafloissa.) Vaati aluksi hieman totuttelua, mutta nyt mä oon jo ihan fani. Kaikki ruoka syödään valkoisen riisin kanssa. Tai joskus valkoisen leivän kanssa. Ja kaikki ruoka on aika tai tosi mausteista. Sipulia on kaikessa mukana, en suosittele Gambiaa, jos ei diggaa näkyvästä sipulista. Ja kaikki ruoka viimeistellään maggikuutiolla.

 

Maggin sloganit Real Star Real MAGGI Real Woman tai With MAGGI every woman is a star vetoaa joka feministiin.

Aamiaiseksi paikalliset syö patonkia, jota myydään kaikissa kojuissa kaikkien katujen kulmissa. Patongin väliin laitetaan majoneesia tai voita. Lisätäytteitä on ketsuppi, peruna, keitetty/paistettu muna, sipuli, sardiini, säilykeliha, keitetty spagetti, kana, liha, pavut... Patonkiin ripotellaan kans maggikuutio viimeistelyksi. Yhden patonkityypin nimi on tapalapa, se on mun lempisana. Patongit on hyviä, oon kokeillut melkein kaikkia, paitsi sitä mihin tulee vaan perunaa ja majoa tai spagua ja majoa. En suosittele kohdetta myöskään hiilarittomille. Sitten joskus viikonloppuisin mun perhe tekee puurontyyppistä, mutta siihen tulee todella paljon sokeria ja banaani- tai exoticfruitesanssia.

Perusbrekkarileipä, väliin majoa, ketsuppia, kanaa ja ranuja.

Tietyillä viikonpäivillä on omat ruokansa. Maanantaisin on domodaa eli maapähkinäkastiketta ja perjantaisin sellaista kuivattu kala-papu-pähkinä-riisi –seosta. Se maistui musta aluksi ihan akvaariokalojen ruoalta, mutta nykyään sekin on jo aika hyvää. Kalaa syödään tosi paljon. Siinä on tosi paljon ruotoja, mutta niihinkin tottuu. Sitten on kaikkia eksoottisia kasviksia kuten kassava, bitter tomato ja okra.

 

Sunnuntairuokaa benechin-riisiä tehtiin yhtenä sunnuntaina vähän isommalla liekillä hyvin melasniemihenkisesti.

On kyllä ihan parasta, että päädyin perhemajoitukseen, koska a)olisi tosi yksinäistä muuten b)en varmasti oppisi läheskään niin paljon gambialaisesta elämästä c) mun perhe on hirveän mukavia d)saan syödä kotona joka päivä tekemättä itse ruokaa. Oon välillä keittänyt kaurapuuroa ja kananmunia ja kahvia ja siihen rajoittuu mun keittiönkäyttö viimeisen kahden kuukauden ajalta.

 

Tommin kaa syötiin kerran paikallisessa lounasravintolassa. Kovin kuvauksellisia ruoat ei ole. Mutta muoviastiat onneksi on värikkäitä.

Paikalliset syö yhteiseltä vadilta ruoan. Kotona mulle laitetaan aina oma lautanen, mutta joskus jos jään harkkapaikkaan syömään niin pääsen yhteisille apajille. Se on oikeastaan tosi kätevää tiskin kannalta. Kaikki ruoka syödään lusikalla tai käsin.

 

Kalapullia ja palmuöljykastiketta, jossa pastaa seassa. Riisin kanssa tietenkin.

Mitään jälkkäreitä täällä ei ainakaan arkena harrasteta, mutta teehen tai kahviin laitetaan lusikkakaupalla sokeria. Samoin paikalliset wonjo- ja baobabmehut on hullun makeita. En ymmärrä miten paikalliset on kuitenkin tosi laihoja. Monien hampaiden kunnossa näkyy ehkä sokerin määrä. Tai sitten se, että iso osa ihmisistä käyttää hampaiden puhdistukseen sellaista puutikkua.

Muun hyvän ruoan lisäksi tämä on maapähkinöiden luvattu maa. Maapähkinöitä voi myös ostaa kaikista kadunkulmista, niitä myydään kuorineen paahdettuina, keitettynä tai raakoina. Paahdetut on just jees. Ja peanutbutter. Puhuttiin just Tommin kanssa, että peanutbutterista on muodostunut ehkä peruselintarvike meidän keittiöön (perhe pullean skypekeskustelut on usein juuri näin syvällisiä). Peanutbutter on myös herkullista kaurapuurossa perinteisen voisilmän sijasta höystettynä banaanilla. Myös banaanit on täällä herkullisia.

Gröt