Lauantaina pidin
rantapäivän. Länsirannikosta noin 10 kilometrin pätkä on omistettu turismille.
Hotelleja, ravintoloita, rantabaareja ja uima-altaita. Turistialue on melko
painajaismaista, etenkin yksin liikkuessa. Jatkuvasti joku tarjoamassa
taksikyytiä, rahanvaihtoa, ruokaa tai omaa kauppaansa. Rannalla joku paikallinen
opastaja liittyy seuraan myös samantien, joten rauhallisesta kävelystä ja
varpaiden uittelusta Atlantissa on turha haaveilla. Rantapätkällä on kuitenkin
hotellien ja ravintoloiden alueita aurinkotuoleilla, joissa voi levähtää maksua
tai ostosta vastaan. Monet paikoista on vielä remontissa seasonia varten, monet
aivan tyhjillään ja jotkut paikat vähän vilkkaampia. Alkavaa seasonia verottaa
varmasti ebola pahasti.
Mä löysin kivan
rantaravintolan, jossa pääsi uima-altaalle tai mereen ja josta sai herkullisia
mangosmoothieita. Kun oli leiriytynyt niin saikin olla aika rauhassa
kaupustelijoilta.
![]() |
Mieli ja sielu lepää ja nopeasti unohtuu piinaava "Terveterve, mitäkuuluuhyvääkiitos" -huutelu. |
Täällä talolla on
korjattu banaanisatoa. Banaanit poimitaan vihreinä ja sitten ne kypsyy pari
päivää keltaiseksi. Puussa ne ei kuulemma kypsy vaan kasvaa ja kasvaa ja
poksahtaa loppujen lopuksi.
Tänään kävin
tutustumassa mun seuraavaan harjoittelupaikkaan Shelter for Children and
Elderly. Vanhainkoti, väliaikaisasuinpaikka lapsille, jotka on esimerkiksi
karanneet kotoa tai hylätty ja turvakoti naisille ja lapsille. Vanhuksia on 2
ja lapsia paljon enemmän. Tällä hetkellä shelterissä istuu myös
nuorisorikollinen, sillä nuorisovankiloita on vain pojille. Shelter on aika
isolla alueella ja muistutti vähän jotain leirikoulualuetta. Erillisiä
asuinrakennuksia, keittiö ja pyykkitupa ja toimistoja sekä klinikka. Mä aloitan
2 viikon kuluttua baby-osastolla, jossa on vauvoja ja taaperoita ilman
vanhempia. En kestä. Shelterin johtaja vaikutti huipputyypiltä ja kertoi
kaikesta todella avoimesti ja innostuneesti. Mä ootan kyllä mielenkiinnolla ja
kauhunsekaisella innolla tätä harjoittelua.
![]() |
Mä voisin yhdistää mun kaikki ammatit tässä klinikka/ravintolassa. |
Mutta ensin haen
Tommin lentokentältä. Se varmaan pyörtyy ja palaa tässä kuumuudessa.Mutta niin siistiä että se tulee!
Hienoa lukea kokemuksistasi, kiitos blogisi. Olet rohkea seikkailija!
ReplyDelete